Turun eläinsuojeluyhdistyksen ympärivuorokautinen puhelinpäivystysnumero p. 040 021 3436

On huhtikuun alku ja vielä kovin kylmä. Kevät oli jo tulossa, silti alkaa sataa lunta. Viikset väristen kissa hakee suojaa lumelta ja viimalta. Tassut hakevat lämmintä alustaa ja paikkaa, mihin tuuli ei pääse. Vatsa tuntuu pinkeältä ja kasvaa, vaikka nälkä kurnii koko ajan entistä enemmän. Pitäisi löytää ruokaa sekä turvallinen ja lämmin paikka synnyttää, pesä tuleville pennuille. Tassuja alkaa pistellä, vaikka kuinka nostelisi ja korvanlehtiä kuumottaa kylmästä. Pieni keho täristen jo heikko kissa jatkaa suojan etsimistä. Sataa lisää lunta. Lumi muuttuu pian vedeksi ja kaikki on märkää, suojaa ei edelleenkään löydy. Hän ei tiedä vielä, että apu on tulossa.

Vuoden ensimmäiset tiineet kissat yhdistykselle ovat saapuneet. Suomen löytöeläinten kummit ry loukutti yli kymmenen kissaa turvaan kylmältä ja nälkiintymiseltä. Yhteistyössä autetaan taas yhtä populaatiota monista. TESYlle tulleet kaksi kissaa tarvitsivat erityisen kipeästi osaavaa hoitoa, koska ovat tiineinä.

Merilaulu ja Myrskytassu ovat molemmat nuoria. Myrskytassu on aliravittu ja alipainoinen. Myrskytassu painoi tullessaan vain 1,5 kg, aivan liian vähän ikään ja pitkälle edenneeseen tiineyteen nähden. Merilaulu ei paljon paremmassa voinnissa ollut.

Merilaulu ja Myrskytassu ovat valitettavasti vain suuren joukon ensimmäisiä. Urheiden soturikissojen mukaan nimetyt. Varmaksi tiedetään, että kevään edetessä yhdistyksen apua tulevat saamaan monet tiineet kissat, emot ja pennut. Vuosien aikana on TESYllä opittu, että kevään edetessä määrä vain kasvaa. Vuosittain TESYllä on hoidossa 10-20 tiinettä kissaa, emoja pentuineen saman verran ja lisäksi orpopentuja. Yhdistys auttaa vuosittain jopa 100-150 kissanpentua.

Merilaulun ja Myrskytassun ja kaikkien muiden tiineiden kissojen auttamiseen tarvitaan osaavia ihmisiä, eläinlääkäriä ja lääkkeitä, energiapitoista ravintoa. Synnytystä valvotaan kameroiden kautta, jotta usein ihmisarat kissat saavat olla rauhassa, levätä ja lopulta synnyttää turvallisesti. Pennut tarvitsevat matolääkkeitä, rokotteita, emonmaidonkorviketta, kasvulle sopivaa ruokaa. Lisäksi tarvitaan lämpöä, kasoittain kissanhiekkaa ja liinavaatteita, pesäpaikkoja ja piiloja, puhdistusaineita, leluja ja paljon muuta.

Kulut ovat hurjat ja tarvitsemme apua auttaaksemme kissoja. Vaivattomin tapa auttaa on lahjoittaa tämän keräyksen kautta varoja kissojen hoitoon ja tarpeisiin.

Voit auttaa myös hankkimalla kissojen avuksi jotakin konkreettista. Erityinen tarve on päivittää valvontakameroitamme. Niiden käyttöönotto on pelastanut monen kissan hengen. Hätä huomataan ja pystymme auttamaan nopeammin. Samanaikaisesti TESYllä on ollut jopa 10 synnyttävää emoa hoidossa, joten kameroitakin tarvitsemme useita. Zoomilla pääsemme näkemään pesään sisälle ilman, että emo pelästyy, stressaantuu tai alkaa puolustamaan pesäänsä tai pentujaan. Linkistä klikkaamalla löytyy jo käytössä olevia, joita toivomme lahjoituksena lisää https://www.multitronic.fi/fi/products/3893881. Tarvetta on kuudelle lisäkameralle.

Ojenna kätesi apua tarvitseville ja heikoimmille! Pienikin lahjoitus auttaa.

Voit lahjoittaa – tähän keräykseen – Mobilepayllä 18008 – tai tilille FI9457116120110602

Turun Eläinsuojeluyhdistyksen (0890306-0) rahankeräyslupa RA/2021/1603 on voimassa toistaiseksi 14.12.2021 alkaen.

Turun Eläinsuojeluyhdistys TESY (per. 1871) on Suomen vanhin eläinsuojeluyhdistys ja Suomen ensimmäinen eläinten oikeuksia ajava yhdistys. Turun Eläinsuojeluyhdistyksen painopiste on toiminta eläinhoitolalla, jossa yhdistys vastaa hylättyjen ja haltuunotettujen eläinten adoptiotoiminnasta sekä luonnonvaraisten eläinten hoidosta. TESY auttaa vuosittain yli 700 lemmikkieläintä ja yli 400 luonnonvaraista eläintä. 

Näytä vähemmän